kotiliesi

torstai 12. joulukuuta 2013

Rex-kakku

Sillon tällöin näkee leivontalehdissä ja -blogeissa tätä rex-kakkua ja minua on aina kiinnostanut kokeilla moista. Marraskuun ensimmäisiin pikkujouluihin sitten testasinkin kakkua. 
Makeaahan kakku oli, mutta hyvää. Eipä tarvitse montaa palasta syödä yhtäsoittoa :) 


Ohjeen otin tämän vuoden Kotivinkin Jouluherkut -lehdessä olevasta Maku-lehden mainoksesta. Monimutkaista:)
Mutta tässä siis ohje:

150 g kookosrasvaa
100 g voita
2 munaa
1 dl sokeria
2 dl tomusokeria
1 dl kaakaojauhetta
1/4 tl suolaa
100 g keksejä ( suorakaiteen
 muotoisia)

Pinnalle: 
suklaalastuja

Kostutukseen:
Maitoa
vaniljasokeria


Sulata kookosrasva ja voi. Anna jäähtyä. Vaahdota munat ja sokerit. Siivilöi kaakaojauhe muna-sokerivaahtoon.
Vatkaa rasvat täyteeseen. Mausta suolalla. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa vähän väliä sekoittaen. Vatkaa jähmettynyt seos tasaiseksi.

Levitä leivinpperin päälle, suorakaiteen malliseen vuokaan ( esim. leipävuoka) päälle 5 keksiä peräkkäin. Levitä päälle reilu kerros täytettä. Lado keksikerrokset tiiliseinän tyyliin:
Puolita yksi keksi ja aloita seuraava kerros sillä. Jatka näin täyte ja keksikerroksia vuorotellen n. 5 kerrosta.



Päällystä lopuksi kakun sivut täytteellä. Koristele pinta epätasaiseksi veitsellä. Kääti kakku leivinpaperiin tai folioon ja anna tekeytyä jääkaapissa seuraavan päivään.
Puuteroi kakku kaakaojauheella tai koristele juustohöylällä leikatuilla suklaalastuilla.


Itse vähensin ohjeesta kaakaon määrää ja lisäsin voita sulattaessa n. 100 g maitosuklaata sekaan. Liekö tuosta johtunut kakun makeus, vaikka vähensinkin sokeria. Luulen, että suklaa tuo silti kakkuun täyteläisemmän maun.
Kekseinä käytin lähikaupan ainoita suorakaiteen mallisia keksejä. Kekseissä piti olla kanelin makua, mutta se ei onneks valmiissa kakussa maistunut.
Lisäksi kostutin keksejä hiukan vaniljasokerilla maustetulla maidolla.




3 kommenttia:

  1. Tää on mun mielestä niin hyvää! Ekaa kertaa vasta pari vuotta sitten maistoin pikkuserkun mummulla tätä! :) Sen jälkeen itekki tullu tehtyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvää tämä on :P
      Mielenkiinnolla kysyn, minkä tyyppisellä ohjeella olet kakkua tehnyt? Laitoitko oikeaa suklaata vai vaan kaakaojauhetta?

      Poista
  2. Herkkujen ystävä :)25. marraskuuta 2015 klo 19.12

    Toi kakku on varmaa TOSI TOSI hyvää! Pitää joskus varmaan pyytää et joku mun ystävä tai joku tekis tota kakkua, nimittäin se näyttää NIIN hyvältä! Koska en ite ole mikään jauhopeukalo :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailusta.
Pienikin merkki piipahduksestasi ilahduttaa.